keskiviikko, 18. tammikuu 2012

Hei

 Tänään olen ollut töissä retrossa sielä on kivaa työskennellä 

laitellut vaatteita ja tarkastanut vaatteita,hinnoitellut.

hyvin on mennyt muutenkin täällä on lunta ja ihana ilma:)

lauantai, 31. joulukuu 2011

Moi

 Hei kaikille pitkästä aikaa ajattelin kirjoittaa kun en ole pitkästä aikaa kirjoittellut.

joulu meni hyvin ja oli kiva viettää joulu yhdessä perheen kanssa, syöty joulu ruokaa ja katsottu joulu ohjelmia ja oltu haudalla viemässä kynttilöitä. ja sitten illalla jaettu lahjat ja avattu.

pelattu myös uusia lauta pelijä,sisko ja sen mies tuli meille  joulun aikaa ja kivaa oli. pelattiin niitten kanssa ja oltu vaan.

kun joulun vietto meni ohi niin loppu maisillaan oli kurssi olen ollut kurssilla sellaisella kuin suunannäyttäjä ja se alkoi lokakuun 9päivänä ja loppui 30.12.11.

mielen kiintoista sielä oli.

ja nytten vietän perheen kanssa uutta vuotta ja ollaan pelattu ja olen kutonut kaulahuivia.

ja sisko teki marenkipiirakka jotakin sellaista missä on marenkia.

täällä on välillä sadellut ja lunta satanut.

 hyvää uutta vuotta teille kaikille nauttikaa loppusta 2011 vuodesta ja nauttikaa 2012  vuodesta.

perjantai, 7. tammikuu 2011

hei kaikki

Täällä on lunta ja on ollut  kylmiä ilmoja ja on ollut ihan hyvät ilmoja kans.

joululoma meni hyvin.

sain lahjaksi:

suihutarvikkeita ja dvd:eitä ja karkkia, yö paidan ja pehmoiset sukat

ja vähän kaikenlaista kivaa..

ja olen kaupungilla ollut ja kotona oleskellut

lukenut ja kuunnellut musiikkia.

ommellut ja siskojen pelaillut ja muittenkin kanssa

saatiin kaksi uutta peliä akuankka ja raamattu triviaali..

aika hyvin on mennyt enään pari päivää kotona ja sitten ouluun.

Täällä on ollut kylmiä ilmoja myös..

 

 

lauantai, 1. tammikuu 2011

uusvuos

Hyvää uutta vuotta teille!

On alkanut 2011 vuosi joten oikein hyvää uutta vuotta...

 

 

sunnuntai, 5. joulukuu 2010

moi

Oikein hyvää joulun aikaa:)

http://www.freewebs.com/joulu-paja/joululauluja.htm